-
LGBTQI-yhteisöön kuuluvien oikeudet ovat ihmisoikeuksia: Sensitiivisten aiheiden käsittely voi olla haastavaa pakolaisten orientaatiokoulutuksissa
-
LGBTQI-yhteisöön kuuluvien oikeudet ovat ihmisoikeuksia: Sensitiivisten aiheiden käsittely voi olla haastavaa pakolaisten orientaatiokoulutuksissa
Kouluttaja Dima Salih työskentelee ympäri maailmaa vetäen kulttuuriorientaatioita pakolaisille, jotka Suomi ja Islanti vastaanottavat osana kiintiöitään. Diman tausta on Lähi-idässä, ja hänelle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet olivat aluksi vaikea keskustelunaihe. Nyt hän puolustaa niitä ylpeänä.
“Mitä näet tässä kuvassa?” kysyn. Pidän käsissäni kuvaa henkilöstä, joka on puoliksi mies ja puoliksi nainen. Edessäni on ryhmä opiskelijoita. Eri-ikäisiä miehiä ja naisia, jotka valmistautuvat uuteen elämään.
Osallistujat vuorollaan arvailevat. "Se symboloi miesten ja naisten välistä tasa-arvoa?" "Naiset ovat puolet yhteiskunnasta?"
Kuva herättää vilkasta keskustelua. Kiitän osallistujia heidän vastauksistaan ja kerron, että kuva symboloi transsukupuolisia ihmisiä.
Nopeasti joku nostaa kätensä kysyäkseen, mitä "transsukupuolisuus" tarkoittaa.
Pride ja perusasiat: tietoisuudesta hyväksymiseen
Kesäkuun 29. päivänä 100 000 ihmistä kokoontui Helsingin kaduille juhlimaan Pridea, heidän joukossaan kollegoitani IOM:ltä.
Samaan aikaan olin työn touhussa erään toimistorakennuksen alakerrassa. Koulutimme siellä pakolaisia, jotka olivat paenneet sodan runtelemasta Syyriasta ja aloittamassa uuden elämän Suomessa. Ulkona oli melkein 30 astetta, ja olimme kiitollisia rakennuksen ilmastoinnista.
Työhöni kuuluu kiintiöpakolaisille suunnattujen ennen Suomeen lähtöä järjestettävien kulttuuriorientaatiokurssien vetäminen. Kurssien tavoitteena on valmistaa uudet tulokkaat mahdollisimman hyvin heidän uuteen elämäänsä uudessa kotimaassa. Kurssi sisältää tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen tavoista ja kulttuurista, esittelee käytännön asioita ja antaa mahdollisuuden esittää kysymyksiä. Pystyn ymmärtämään osallistujien taustoja. Olen itse kotoisin palestiinalaisperheestä ja Lähi-idästä tulevana naisena tiedän erittäin hyvin, että minun kulttuurini ja suomalaisen yhteiskunnan välillä on suuria eroja sukupuoliroolien sekä perheen ja sen eri muotojen ymmärtämisessä.
Ymmärsin omasta kokemuksestani, että sateenkaariperhe saattaa olla joillekin osallistujille uusi käsite, kuten se oli ollut minulle.
IOM:lle LGBTQI-asiat ovat tärkeitä, ja meille oli tärkeää viedä niitä eteenpäin myös järjestämässämme koulutuksessa. Olin valmistellut materiaaleja keskustelumme pohjaksi. Keskustellakseni samaa sukupuolta olevien avioliitosta, näytin kuvia perheistä, joissa oli kaksi naista tai kaksi miestä ja lapsia.
Lähi-idästä kotoisin olevana naisena en olisi koskaan uskonut, että minulla olisi jonain päivänä rohkeutta keskustella LGBTQI-oikeuksista samantyyppisistä taustoista tulevien ihmisten edessä. Siis kulttuureista, joissa naiset taistelevat edelleen oikeuksistaan. Monissa Lähi-idän maissa perhelainsäädäntö on ikivanha, ja siihen on vaikuttanut Koraanin jakeiden patriarkaalinen tulkinta. Sukupuolten välillä on suuri tasa-arvokuilu. Sukupuolten välisen vahvan eriarvoisuuden lisäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat kohtaavat vainoa. Homoseksuaalisuus on lain silmissä laitonta ja yhteiskunnan silmissä tabu. Usein uskontoa käytetään lisäämään homoseksuaalisuuden vastustamista, ja homoseksuaalisuus nähdään "länsimaisena" vastakohtana nationalistisille tunteille.
Tässä kulttuurissa kasvaneena homoseksuaalisuus ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet eivät myöskään olleet minulle tuttuja. En ollut koskaan ajatellut aihetta ennen vuotta 2010, kun muutin Islantiin liittyäkseni tasa-arvotutkimukseen ja -koulutusohjelmaan Islannin yliopiston opiskelijana. Reykjavikissa sain ystäviä, jotka olivat avoimesti homoja ja kuulin aiheesta ensimmäistä kertaa yliopistomme asiantuntijoilta. Ajan viettäminen uusien ystävieni kanssa auttoi minua ymmärtämään heitä paremmin ja ymmärtämään heidän kohtaamiaan esteitä.
Myöhemmin, kun muutin Suomeen, ymmärrykseni ja myötätuntoni vain syvenivät: minusta tuli avoin ja lopulta en hävennyt keskustella aiheesta ollenkaan.
Kulttuurista sensitiivisyyttä, mutta ei kulttuurirelativismia
Sukupuolesta ja seksuaalisuudesta keskusteleminen on herkkä aihe missä tahansa kulttuurissa, mutta erityisesti se on sitä konservatiivisessa Lähi-idässä.
Kun valmistelen materiaaleja järjestämiimme kultturiorientaatioihin, joudun miettimään tarkkaan, mikä on sopivin tapa ottaa aihe esille eri taustoista tulevien ihmisten kanssa. Riittääkö, että tiedotetaan ihmisille uuden maan lainsäädännöstä? Riittääkö, että kerrotaan ihmisille kaikkien oikeudesta tasa-arvoiseen kohteluun? Ja voinko vain sanoa, että homoseksuaalisuus on uudessa kotimaassasi laissa ja yhteiskunnassa hyväksytty, joten sinun tarvitsee vain hyväksyä se, sallimatta jatkokeskusteluja?
Työskentelin aiemmin palestiinalaisnaisjärjestössä, ja yksi ensimmäisistä oppimistani asioista oli, että lisätäkseni tietoisuutta naisten oikeuksista, minun täytyy yrittää aktivoida sekä naisia että miehiä. Olen myös oppinut olemaan kärsivällinen ja pyrkimään asteittaiseen muutokseen. Mikään ei tapahdu silmänräpäyksessä.
Minusta tuntui, että vain lakien sisällöstä kertominen ei ole riittävää ihmisoikeuksien suojelemiseksi. Vetämissäni harjoituksissani keskityin vähemmän lakiin ja panostin joidenkin osallistujien ajattelutapojen avartamiseen. Yksi koulutus ei ole mikään ihmeratkaisu, mutta tavoitteenani on saada osallistujat ajattelemaan näitä asioita enemmän jo ennen kuin he muuttavat uuteen kotiinsa.
Oikeiden termien ja kielen käyttö sekä tiedostamattomien ennakkoluulojen ymmärtäminen ovat osa koulutusta. Käyn läpi termejä, kuten transsukupuolisuus, ja havainnollistan erilaisia LGBTQI-asioihin liittyviä syrjinnän muotoja. Helpottaakseni LGBTQI-syrjinnän ymmärtämistä vertaan sitä naisten, rodullistettujen ryhmien, vammaisten ja myös pakolaisten kohtaamaan syrjintään.
Korostan myös sitä, että vaikka syrjintää tapahtuu, ihmisillä on kaikkialla samat oikeudet. Oikeuksia ei voida jakaa tai poimia poliitikkojen ideologian tai muun tekijän mukaan.
Koulutuksissani vaadin pokerinaaman säilyttämistä, jotta kukaan ei aliarvioisi aiheen merkitystä.
Tähän mennessä kokemukseni ovat olleet erittäin positiivisia. Osallistujat ovat hyväksyneet koulutuksen sisällön, enkä ole saanut kielteisiä kommentteja. Päinvastoin, monet ovat osoittaneet tukensa aiheelle.
En voi sanoa, että olisin aina onnistunut muuttamaan osallistujien käsitystä LGBTQI-oikeuksista kolmen koulutuspäivän aikana, mutta olen varma siitä, että olen ainakin onnistunut valaisemaan aihetta ja kyseenalaistamaan joitain olemassa olevia stereotypioita, tabuja ja vanhentuneita käsityksiä.
Rohkaisen osallistujia kyseenalaistamaan asioita, haastamaan homoseksuaalisuutta stigmatisoivia ajattelutapoja sekä kunnioittamaan erilaisuutta. Koen, että näillä päästään jo pitkälle.
Kirjoittaja työskentelee kouluttajana IOM:n Suomen-toimistossa.
IOM:n Suomen-toimiston blogin kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan eivätkä välttämättä edusta YK:n siirtolaisuusjärjestö IOM:n virallista kantaa.
Muita blogi
Kouluttaja Dima Salih työskentelee ympäri maailmaa vetäen kulttuuriorientaatioita pakolaisille, jotka Suomi ja Islanti vastaanottavat osana kiintiöitään. Diman tausta on Lähi-idässä, ja hänelle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet olivat aluksi vaikea keskustelunaihe. Nyt hän puolustaa niitä ylpeänä.
“Mitä näet tässä kuvassa?” kysyn. Pidän käsissäni kuvaa henkilöstä, joka on puoliksi mies ja puoliksi nainen. Edessäni on ryhmä opiskelijoita. Eri-ikäisiä miehiä ja naisia, jotka valmistautuvat uuteen elämään.
Osallistujat vuorollaan arvailevat. "Se symboloi miesten ja naisten välistä tasa-arvoa?" "Naiset ovat puolet yhteiskunnasta?"
Kuva herättää vilkasta keskustelua. Kiitän osallistujia heidän vastauksistaan ja kerron, että kuva symboloi transsukupuolisia ihmisiä.
Nopeasti joku nostaa kätensä kysyäkseen, mitä "transsukupuolisuus" tarkoittaa.
Pride ja perusasiat: tietoisuudesta hyväksymiseen
Kesäkuun 29. päivänä 100 000 ihmistä kokoontui Helsingin kaduille juhlimaan Pridea, heidän joukossaan kollegoitani IOM:ltä.
Samaan aikaan olin työn touhussa erään toimistorakennuksen alakerrassa. Koulutimme siellä pakolaisia, jotka olivat paenneet sodan runtelemasta Syyriasta ja aloittamassa uuden elämän Suomessa. Ulkona oli melkein 30 astetta, ja olimme kiitollisia rakennuksen ilmastoinnista.
Työhöni kuuluu kiintiöpakolaisille suunnattujen ennen Suomeen lähtöä järjestettävien kulttuuriorientaatiokurssien vetäminen. Kurssien tavoitteena on valmistaa uudet tulokkaat mahdollisimman hyvin heidän uuteen elämäänsä uudessa kotimaassa. Kurssi sisältää tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen tavoista ja kulttuurista, esittelee käytännön asioita ja antaa mahdollisuuden esittää kysymyksiä. Pystyn ymmärtämään osallistujien taustoja. Olen itse kotoisin palestiinalaisperheestä ja Lähi-idästä tulevana naisena tiedän erittäin hyvin, että minun kulttuurini ja suomalaisen yhteiskunnan välillä on suuria eroja sukupuoliroolien sekä perheen ja sen eri muotojen ymmärtämisessä.
Ymmärsin omasta kokemuksestani, että sateenkaariperhe saattaa olla joillekin osallistujille uusi käsite, kuten se oli ollut minulle.
IOM:lle LGBTQI-asiat ovat tärkeitä, ja meille oli tärkeää viedä niitä eteenpäin myös järjestämässämme koulutuksessa. Olin valmistellut materiaaleja keskustelumme pohjaksi. Keskustellakseni samaa sukupuolta olevien avioliitosta, näytin kuvia perheistä, joissa oli kaksi naista tai kaksi miestä ja lapsia.
Lähi-idästä kotoisin olevana naisena en olisi koskaan uskonut, että minulla olisi jonain päivänä rohkeutta keskustella LGBTQI-oikeuksista samantyyppisistä taustoista tulevien ihmisten edessä. Siis kulttuureista, joissa naiset taistelevat edelleen oikeuksistaan. Monissa Lähi-idän maissa perhelainsäädäntö on ikivanha, ja siihen on vaikuttanut Koraanin jakeiden patriarkaalinen tulkinta. Sukupuolten välillä on suuri tasa-arvokuilu. Sukupuolten välisen vahvan eriarvoisuuden lisäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat kohtaavat vainoa. Homoseksuaalisuus on lain silmissä laitonta ja yhteiskunnan silmissä tabu. Usein uskontoa käytetään lisäämään homoseksuaalisuuden vastustamista, ja homoseksuaalisuus nähdään "länsimaisena" vastakohtana nationalistisille tunteille.
Tässä kulttuurissa kasvaneena homoseksuaalisuus ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet eivät myöskään olleet minulle tuttuja. En ollut koskaan ajatellut aihetta ennen vuotta 2010, kun muutin Islantiin liittyäkseni tasa-arvotutkimukseen ja -koulutusohjelmaan Islannin yliopiston opiskelijana. Reykjavikissa sain ystäviä, jotka olivat avoimesti homoja ja kuulin aiheesta ensimmäistä kertaa yliopistomme asiantuntijoilta. Ajan viettäminen uusien ystävieni kanssa auttoi minua ymmärtämään heitä paremmin ja ymmärtämään heidän kohtaamiaan esteitä.
Myöhemmin, kun muutin Suomeen, ymmärrykseni ja myötätuntoni vain syvenivät: minusta tuli avoin ja lopulta en hävennyt keskustella aiheesta ollenkaan.
Kulttuurista sensitiivisyyttä, mutta ei kulttuurirelativismia
Sukupuolesta ja seksuaalisuudesta keskusteleminen on herkkä aihe missä tahansa kulttuurissa, mutta erityisesti se on sitä konservatiivisessa Lähi-idässä.
Kun valmistelen materiaaleja järjestämiimme kultturiorientaatioihin, joudun miettimään tarkkaan, mikä on sopivin tapa ottaa aihe esille eri taustoista tulevien ihmisten kanssa. Riittääkö, että tiedotetaan ihmisille uuden maan lainsäädännöstä? Riittääkö, että kerrotaan ihmisille kaikkien oikeudesta tasa-arvoiseen kohteluun? Ja voinko vain sanoa, että homoseksuaalisuus on uudessa kotimaassasi laissa ja yhteiskunnassa hyväksytty, joten sinun tarvitsee vain hyväksyä se, sallimatta jatkokeskusteluja?
Työskentelin aiemmin palestiinalaisnaisjärjestössä, ja yksi ensimmäisistä oppimistani asioista oli, että lisätäkseni tietoisuutta naisten oikeuksista, minun täytyy yrittää aktivoida sekä naisia että miehiä. Olen myös oppinut olemaan kärsivällinen ja pyrkimään asteittaiseen muutokseen. Mikään ei tapahdu silmänräpäyksessä.
Minusta tuntui, että vain lakien sisällöstä kertominen ei ole riittävää ihmisoikeuksien suojelemiseksi. Vetämissäni harjoituksissani keskityin vähemmän lakiin ja panostin joidenkin osallistujien ajattelutapojen avartamiseen. Yksi koulutus ei ole mikään ihmeratkaisu, mutta tavoitteenani on saada osallistujat ajattelemaan näitä asioita enemmän jo ennen kuin he muuttavat uuteen kotiinsa.
Oikeiden termien ja kielen käyttö sekä tiedostamattomien ennakkoluulojen ymmärtäminen ovat osa koulutusta. Käyn läpi termejä, kuten transsukupuolisuus, ja havainnollistan erilaisia LGBTQI-asioihin liittyviä syrjinnän muotoja. Helpottaakseni LGBTQI-syrjinnän ymmärtämistä vertaan sitä naisten, rodullistettujen ryhmien, vammaisten ja myös pakolaisten kohtaamaan syrjintään.
Korostan myös sitä, että vaikka syrjintää tapahtuu, ihmisillä on kaikkialla samat oikeudet. Oikeuksia ei voida jakaa tai poimia poliitikkojen ideologian tai muun tekijän mukaan.
Koulutuksissani vaadin pokerinaaman säilyttämistä, jotta kukaan ei aliarvioisi aiheen merkitystä.
Tähän mennessä kokemukseni ovat olleet erittäin positiivisia. Osallistujat ovat hyväksyneet koulutuksen sisällön, enkä ole saanut kielteisiä kommentteja. Päinvastoin, monet ovat osoittaneet tukensa aiheelle.
En voi sanoa, että olisin aina onnistunut muuttamaan osallistujien käsitystä LGBTQI-oikeuksista kolmen koulutuspäivän aikana, mutta olen varma siitä, että olen ainakin onnistunut valaisemaan aihetta ja kyseenalaistamaan joitain olemassa olevia stereotypioita, tabuja ja vanhentuneita käsityksiä.
Rohkaisen osallistujia kyseenalaistamaan asioita, haastamaan homoseksuaalisuutta stigmatisoivia ajattelutapoja sekä kunnioittamaan erilaisuutta. Koen, että näillä päästään jo pitkälle.
Kirjoittaja työskentelee kouluttajana IOM:n Suomen-toimistossa.
IOM:n Suomen-toimiston blogin kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan eivätkä välttämättä edusta YK:n siirtolaisuusjärjestö IOM:n virallista kantaa.