Uutiset
Local

IOM:n pääjohtajan: "Ihmiskaupan vastainen taistelu ei ole lähelläkään loppua"

"Ihmiskaupan vastainen taistelu ei ole lähelläkään loppua"

Helsinki – IOM on sitoutunut työskentelemään ihmiskaupan loppumiseksi.

Tänä vuonna kansainvälisenä ihmiskaupan vastaisen työn päivänä teemana on uhrien äänet suunnannäyttäjinä. Teemalla korostetaan sitä, että on tärkeää kuunnella ihmiskaupan uhreiksi joutuneita ja oppia ihmiskaupasta selviytyneiltä. COVID-19:n seurauksena yhä useampi ihminen on joutunut tilanteeseen, jossa he ovat alttiita joutumaan ihmiskauppiaiden uhreiksi. Ihmiskauppiaat käyttävät hyväkseen haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.

Ihmiskauppa, erityisesti lapsikauppa, on edelleen korkean tuoton ja matalan riskin rikos, joka perustuu kysynnän ja tarjonnan periaatteisiin. Maailmanlaajuisesti noin kolmasosa kaikista ihmiskaupan uhreista on lapsia.

Kansainvälisenä ihmiskaupan vastaisena päiväna 2021 Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM haluaa korostaa lasten erityistä haavoittuvuutta ihmiskaupalle. Lapsikauppa on yksi pahimmista lapsiin kohdistuvan väkivallan muodoista, ja se vaikuttaa hälyttävän suureen määrään lapsia ympäri maailman.

IOM:n pääjohtajan António Vitorinon puhe 30.7.2021

"Tänään vietetään kansainvälistä ihmiskaupan vastaista päivää, ja kiitän valtioita tähänastisista edistysaskelista tämän ilmiön torjumisessa. Ihmiskaupan vastainen taistelu ei ole vielä lähelläkään loppua.

Koska 2021 on kansainvälinen lapsiin kohdistuvan ihmiskaupan torjumisen vuosi, haluaisin tuoda huomioon lasten erityisen alttiuden joutua ihmiskaupan uhriksi. YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan toimiston mukaan vuosina 2017–2018 havaittiin 74 514 ihmiskaupan uhria yli 110 maassa. Vuonna 2018 noin kolmannes havaituista uhreista oli lapsia. IOM:n ja UNICEFin tiedot osoittavat, että kahdeksan kymmenestä Keski-Välimeren reittiä Eurooppaan matkustavasta siirtolaislapsesta kertoo joutuneensa hyväksikäytetyksi, pakotetuksi töihin tai ilman palkkaa.

COVID-19-pandemia on lisännyt ihmisten haavoittuvuutta ja altistanut entistä enemmän lapsia ihmiskaupan riskeille. Köyhyys, työpaikkojen menettäminen ja koulujen sulkeminen lisäävät lasten riskiä joutua hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhriksi. Tämä on erityisen vakavaa humanitaarisissa konteksteissa.

Viimeisten 30 vuoden aikana IOM on oppinut, että ihmiskaupan torjunta vaatii laajoja toimia ja vahvoja kumppanuuksia. Haluan korostaa tässä tärkeää yhteistyötämme YK:n pääsihteerin erityisedustajan kanssa. IOM:n avustamien yli 100 000 uhrin kertomien tarinoiden myötä olemme oppineet, että meidän on kuunneltava tarkasti uhreja ja heidän kokemuksiaan. Heidän vahvuutensa ja päättäväisyytensä auttaa meitä parantamaan ihmiskaupan vastaista työtämme ja inspiroi meitä kaikkia."

Katso puhe videolta tästä.

***