* Information available only in Finnish

Miten kouluttaa ratkaisukeskeisesti aiheesta, joka on samalla piilorikollisuutta, vaikea, tunteita herättävä ja etäinen? Tätä me IOM:n Suomen-toimiston ihmiskaupan vastaista työtä tekevät työntekijät olemme paljon miettineet.

Käynnissä olevassa HOIKU-hankkeessamme tavoitteena on lisätä ihmiskaupan uhrien tunnistamista ja palvelunohjausta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten parissa. Hankkeessa on laadittu ohje "Ihmiskaupan uhrin ensivaiheen tunnistaminen ja palvelunohjaus". Tiimimme on kiertänyt ympäri Suomea puhumassa ihmiskaupasta sairaaloissa sekä pitämässä koulutuspäiviä moniammatillisille ryhmille. He ovat eturintamassa kohtaamassa mahdollisia ihmiskaupan uhreja työssään.

Jokin tässä ei nyt täsmää

”Kentällä” asiat tapahtuvat nopeasti ja varoittamatta: lääkärin vastaanotolle saapuu ihminen, ehkä ei lainkaan suomea puhuva, jonka käsi on kipeä. Hänellä saattaa olla mukana ystävä, joka hoitaa tulkin ja tukihenkilön tehtävää. Aikaa on 15 minuuttia. Päivystyksessä saattaa olla tulipalokiire ja tässä olisi helppo hoitaa vain kipeä käsi ja olla puuttumatta muuhun. Saattajan mukaan kaikki on hyvin, töissä vaan oli edellispäivänä hieman kiire ja potilas teki liian rivakan liikkeen.

Otetaan röntgenkuva, koska ranne oli paineltaessa arka. Kuvassa näkyy hiusmurtuma, joka on jo aloittanut luutumisen (luutumisen alkuvaiheessa luun pinnalle alkaa muodostua uudisluuta ns. kallusta, mikä kertoo, että murtuma ei ole enää aivan tuore). Vamma onkin siis vanhempi. Myös vammamekanismi lienee eri. Hän on saattanut kaatua rajusti, jolloin käsi on murtunut.

Oireiden perusteella potilas näyttää tekevän erittäin raskasta työtä. Potilas ei puhu paljoa ja vilkuilee saattajaa, jos jotain kysytään. Potilas näyttää pelkäävän saattajaa.

Kun diagnoosi on saatu saattaja ottaa itsevarmasti paperit ja sanoo, että hän huolehtii sovituista asioista. Pari on jo lähdössä ovesta ulos.

Stop! Jokin ei täsmää: potilaan ja saattajan kommunikointi ja keskinäinen suhde sekä vaurio ja aika. Kertomus ja totuus. Kaikki pitää kuitenkin hoitaa matalalla profiililla, ilman, että saattaja, joka on kenties osa ihmiskauppaketjua, huomaa mitään. Pitää saada jatkoaikaa. Keksiä jotain ja koittaa päästä puhumaan potilaan kanssa kahden kesken.

Lisäajan saamiseksi lääkäri voi tehdä esimerkiksi jatkokysymyksiä: ”Loukkasitko itsesi työtä tehdessä?” ”Voisitko kertoa työstäsi enemmän?” ”Onko tämä ensimmäinen kerta, kun loukkaat itsesi?”. ”Kysyn näitä vaan selvittääkseni, että olet kunnossa”. Samalla rakennetaan uhrin luottamusta sekä saadaan parempi kuva hänen tilanteesta.

Hitaasti upottava suonsilmäke

Näitä keinoja mietitään HOIKU-hankkeen koulutus- ja infotilaisuuksissa case-työskentelyn kautta. Tämän työskentelymallin kautta voidaan avata ihmiskaupan monia eri muotoja, koska tapaukset vaihtelevat kotityöstä, rakennus, -ravintolatyön ja varastamaan pakottamisen kautta aina seksityöhön. Uhrit ovat ympäri maailmaa ja mukana on myös Suomesta kotoisin olevia.

Kertomukset ovat todellisuudessa tapahtuneita, mutta anonymisoituja. Tämä onkin ensimmäinen ehto tapaustyöskentelyssä: tapauksen pitää olla tapahtunut, mutta ei olla tunnistettava. Näin suojataan uhria, mutta voidaan silti kertoa, kuinka rankoista ihmisoikeusrikkomuksista on todella kysymys.

Useassa tapauksessa näkyy, että ihmiskaupassa uhriutuminen on prosessi: suonsilmäke, johon upotaan hitaasti ja vakaasti. Ensin uhrilla on unelmia ja toiveita. Pikkuhiljaa selviää totuus, joka lopulta muuttuu karmeaksi, eläväksi painajaiseksi, joka halvaannuttaa uhrin toimimaan ja luopumaan uskosta vapautumiseensa.

Caset opettavat näkemään ja ratkaisemaan

Case-työskentelyssä herkistetään työntekijöitä kohtaamaan pelokasta uhria ja rakentamaan luottamusta. Etenemään yhdessä hänen kanssaan ja hänen suostumuksella. Näin saadaan aikaan paras lopputulos.

Ryhmien fasilitaattorit ohjeistavat esimerkiksi ajasta: päivystyksessä ratkaisut pitää keksiä noin kolme kertaa nopeammin kuin sosiaalityöntekijän vastaanotolla. Ajan huomioon ottamisella tarkoitetaan vaikkapa tilannetta, jossa uhri kohdataan perjantai-iltana, jolloin virastot ovat kiinni seuraavaan maanantaihin. Samalla on syytä pohtia kohtaako mahdollisen uhrin pieni järjestö, jossa toimii joukko vapaaehtoisia. Tällöin ratkaisut, siitä miten tilanteessa edetään, joudutaan tekemään täysin eri resurssien puitteissa kuin isoissa organisaatioissa. Nämä kaikki vaikuttavat siihen, miten nopeasti uhri saadaan avun piiriin.

Koulutuksessa saman pöydän äärellä voi olla tuntemusta sairaalasta, diakoniasta, vastaanottokeskuksesta ja päihdetyön yksiköstä. Silloin on selvää, että jokainen toimija keksii paljon uusia kanavia, joita voidaan hyödyntää asiakkaan auttamisessa.

Olemme edenneet tapauskertomuksissa sipulinkuorinta-mallilla. Ensin ryhmälle annetaan eteen tilanne sellaisena kuin se päälle päin näkyy. Vastaanotolle tulee ihminen, jonka tausta ei vielä ole tiedossa. Merkitään ylös ensivaikutelmia.

Seuraavaksi ryhmälle annetaan tiedoksi tausta. Asiaa pohditaan tästä uudesta näkökulmasta. Olisiko jotain voinut havaita jo ensivaikutelmasta vai tuleeko ihmisen todellinen tilanne aivan yllätyksenä? Tämän jälkeen ryhmä rakentaa paikallisen palvelupolun, joka on mahdollisimman konkreettinen, yhteydenottotahojen puhelinnumeroita ja nimiä myöten.

Harjoitus on eräänlainen simulointi. Tavoitteena on, että sitten, kun ensimmäinen oikean elämän tilanne tulee vastaan, on toimintasuunnitelma valmiina.

Kirjoittaja on IOM:n Suomen-toimiston ihmiskaupan vastaisen työn projektiassistentti.

IOM:n Suomen-toimiston blogin kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan eivätkä välttämättä edusta YK:n siirtolaisuusjärjestö IOM:n virallista kantaa.

Lisätietoa